Hiljaisen ajan harppuvideoita

Camac Korrigan

Kukapa olisi vielä vuoden 2020 alussa aavistanut kuinka niin moni asia vuoden kuluessa tulisi muuttumaan: työelämä, liikkuminen, matkailu, ihmisten välinen vuorovaikutus ja kohtaaminen. Moni asia muuttui myös musiikissa: konserttien ja keikkojen päättymisen myötä muuttui monen ammattimuusikon arki. Musiikin opettaminenkin muuttui: etävideoyhteydet korvasivat soittotunnit, jossain aivan sujuvasti, jossain takellellen.

Myös musiikkiliikkeisiin laskeutui hiljaisuus, kun asiakkaat eivät enää uskaltautuneet ostoksille. Tuttu harppukauppias Hollannista kertoi kuinka paikalliset ihmiset  hamstrasivat kaupoista vessapaperia  ja leipää – harppujen ostaminen ei tuntunut kiinnostavan enää ketään…

Kun bisnes hiljeni, oli aikaa. Viikkokausittain aikaa… Ja asioille, jotka kiireisenä aikana olivat jääneet tekemättä, oli lopultakin aikaa. Kuten aikaa kuvata harppuvideoita.

Pannaako pakettiin: Salvi Minerva vai Lyon & Healy Salzedo?

Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, pidän Jeanette van Nieulanden Zingende Snaar (”Soiva kieli”) -harppukauppaa Hollannin Rhenenissä todellisena harpistin taivaana. Esillä on aina liki 50 harppua usealta eri valmistajalta ja entinen kirkko tarjoaa mahtavat puitteet niiden kokeiluun. Kun bisness korona-ajan myötä liikkeessä maaliskuussa hiljeni, Jeanette toteutti mittavan videointiprojektin: liikkeen liki kaikista harpuista tehtiin oma esittelyvideo Zingende Snaarin YouTube-kanavalle.

Zingende Snaar videos

Zingende Snaarin laajaan valikoimaan kuuluu Lyon & Healyn ja Salvin pedaali- ja pikkuharput sekä joukko muita laadukkaita merkkejä, kuten Dusty Strings, Pepe Weissgerber, Killarney ja Silver Spears. Ainoastaan Camacit puuttuvat, koska tehdas keskitti niiden jälleenmyynnin Hollannissa omaan Rotterdamin lippulaivamyymäläänsä.

Tätä kirjoitettaessa YouTubessa on tarjolla nyt laadukkaat videot 35:stä liikkeen eri harppumallista. Tässä on mainio mahdollisuus kuulostella saman soittajan samassa akustiikassa soittamia eri harppumalleja. Soittajana videoilla on liikkeessä työskentelevä harpisti Majsa Koperberg.

Camacilta harppuesitteluvideoita ja torstaikonsertteja

Myös harpputehtailla on ollut hiljaista ja ilmeisen kiireetöntä aikaa. Ranskalainen Camac hyödynsi ajan tekemällä kattavan videoesittelykatalogin kaikista pikkuharpuistaan YouTubeen. Soittajana näillä videoilla on ranskalainen harpisti ja säveltäjä François Pernel. Videoilla kuulee hyvin miten eri harppumallit ja eri kielityypit (nylon, hiilikuitu, suonikielet) eroavat soundiltaan toisistaan.

Camac harp videos

Camac on aloittanut myös aina torstaisin julkaistavan on-line konserttien sarjan YouTubessa. Sarjoja on itse asiassa kaksikin: folk- ja pop-ohjelmistoon keskittyvä Les Jeudis de la harpe ja klassiseen ohjelmistoon keskittyvä Les Jeudis Classiques kuullaan kiinnostavien harpistien resitaaleja – soittimina on luonnollisesti Camacin eri harppumalleja. Konserttipaikkana on Camacin lippulaivamyymälän konserttitila Pariisissa.

Kuinka istua harppupenkillä oikein?

Korona-ajan karanteeni on monissa maissa ollut huomattavasti Suomea tiukempi. Tämä on herkistänyt myös maatiloilleen, kesähuviloilleen tai kaupunkiasuntoihinsa eristäytyneitä kansainvälisiä harpputaiteilijoita. Kiinnostava on esimerkiksi ranskalaisen Isabelle Morettin aloittama YouTube-videosarja nimeltä L’Atelier d’Isabelle.

Isabelle Moretti videos

Sarjassa Isabelle heittäytyy ranskalaisella lennokkuudella harpunsoiton perusasioiden syövereihin, esim. miten istua harppupenkillä oikein (20 minuutin video) tai Fauren Impromptun ensimmäisten sointujen syvin merkitys (30 minuutin video). Englanniksi tekstitetyt videot sopivat mainiosti myös ikkunaksi ranskalaiseen kieleen  ja kulttuuriin. Passion à la Française!

Italialaiseen räiskyvään temperamenttiin voi puolestaan tutustua sveitsiläisharpisti  Chiara Pedrazzetti ARPAtelier -YouTube-sarjassa. Chiara esittelee ennakkoluulottomasti harpunsoitoon liittyviä ja vähän liittymättömiäkin teemoja suorasukaisella huumorilla ja rempseällä meiningillä.

Puruvedeltä kajahtaa

Itsekin inotouduin kesälomalla nauhoittamaan jälleen pari uutta harppuvideota. Amatöörisoittajapohjalta toki, mutta äänialan ammattilaisena saan sentään harpun äänen tallennettua mielestäni aika kelvollisesti. YouTuben Audiox – Harp Rental Company -nimisellä videosoittolistalla soivat useat vuokraamani harppumallit. Tässä on hyvä tilaisuus tutustua myös näiden vuokrasoitinten  soundeihin. Ja kuten videoista huomaat, muita harrastuksiani ovat merimelonta ja retkiluistelu. Jäitä odotellessa… : – )

Audiox harp videos

JOUNI KENTTÄMIES

 

Edellinen artikkeli
Suomalainen koivu soi!
Seuraava artikkeli
Harpunsoiton opetus Suomessa